Tekoäly paljastaa piilotettuja taideteoksia kuuluisista maalauksista
Uuden teknologian myötä tutkijat ja taidehistorioitsijat voivat nyt löytää uutta tietoa kadonneista ja vahingoittuneista taideteoksista. Tekniikat, kuten röntgen- ja infrapunakuvaus, ovat antaneet asiantuntijoille mahdollisuuden nähdä maalausten pinnan alle ja paljastaa aiemmin piilossa olevia yksityiskohtia. Esimerkiksi röntgenkuvausta on käytetty Vincent van Goghin omakuvan paljastamiseen yhden muun maalauksensa alta, kun taas infrapunakuvausta on käytetty Leonardo da Vincin Viimeisen ehtoollisen alipiirroksen havaitsemiseen.
Näiden kuvantamistekniikoiden lisäksi käytetään myös muita teknologioita, kuten 3D-tulostusta ja tietokonemallinnusta, kunnostamaan ja säilyttämään vahingoittuneita taideteoksia. Esimerkiksi 3D-tulostusta on käytetty luomaan tarkkoja jäljennöksiä hauraista muinaisista kääröistä, jolloin tutkijat voivat tutkia niitä ilman lisävaurioita. Samoin tietokonemallinnuksen avulla on luotu vaurioituneiden taideteosten virtuaalisia rekonstruktioita, joiden avulla asiantuntijat voivat tutkia niitä tarkemmin ja jopa laatia restaurointisuunnitelmia.
Uusien teknologioiden käyttö auttaa löytämään uutta tietoa joistakin maailman suurimmista taideteoksista ja tuo meidät lähemmäksi niiden todellisen historian ja merkityksen ymmärtämistä. Näitä työkaluja käyttämällä voimme jatkaa näiden korvaamattomien kulttuuriperintöjemme säilyttämistä ja suojelemista tuleville sukupolville. Esimerkiksi tekoälyä (AI) käytetään vaurioituneiden tai kadonneiden taideteosten palauttamiseen ja säilyttämiseen. Joissakin tapauksissa tekoäly pystyy jopa paljastamaan yksityiskohtia taideteoksesta, joka oli aiemmin piilotettu tai kadonnut. Tekoälyä voidaan käyttää esimerkiksi maalausten röntgen- ja infrapunakuvien analysointiin piilotettujen kerrosten tai alipiirrosten paljastamiseksi. Muissa tapauksissa se voi luoda virtuaalisia rekonstruktioita vaurioituneista taideteoksista, jolloin asiantuntijat voivat tutkia ja kehittää näiden teosten restaurointisuunnitelmia.
Toistaiseksi tekoäly on osoittautunut arvokkaaksi työkaluksi taiteen restauroinnin ja säilyttämisen alalla. Käyttämällä tekoälyä piilotettujen yksityiskohtien paljastamiseen ja virtuaalisten rekonstruktioiden luomiseen, asiantuntijat voivat saada paremman käsityksen vahingoittuneista ja kadonneista taideteoksista ja laatia suunnitelmia niiden säilyttämiseksi tulevia sukupolvia varten. Joissakin tapauksissa tekoälyä käytetään maalausten röntgen- ja infrapunakuvien analysointiin piilotettujen yksityiskohtien tai alipiirrosten paljastamiseksi. Ihmisen panokseen tässä prosessissa kuuluu röntgenkuvan puhdistaminen pintamaalauksen elementtien poistamiseksi ja tietojoukon kerääminen taiteilijan teoksista, jotta kone oppii niiden tyylin.
Tekoälyn käyttö taiteen restauroinnissa ja säilyttämisessä ei kuitenkaan ole haasteellista. Eräs tutkijoiden kohtaama este on perinteisten röntgensäteiden tarjoama rajallinen tieto, jota käytettiin ensimmäisen kerran maalauksissa 1800-luvulla. Tämän ratkaisemiseksi konservaattorit ottavat usein näytteitä kankaasta saadakseen lisätietoja materiaaleista, pigmenteistä ja mahdollisista vaurioista. Uudempien skannaustekniikoiden avulla he voivat nyt kuitenkin saada nämä tiedot koskematta työhön.
Lontoon kansallisgalleria on tehnyt yhteistyötä University College Londonin ja Imperial College Londonin kanssa Art Through the ICT Lens (ARTICT) -projektissa tuottaakseen selkeämpiä kuvia maalauksista käyttämällä huippuluokan skannauslaitteita.
Yksi tämän projektin osana tutkituista maalauksista on Francisco de Goyan Doña Isabel de Porcel (n. 1805), jonka alla on piilotettu miehen muotokuva. Tämän piilotetun muotokuvan paljastamiseksi yhdistettiin useita skannauksia sähkömagneettisen spektrin eri alueilta, mikä prosessi tehtiin aiemmin manuaalisesti. Osana ARTICT-projektia tehdyn tutkimuksen ansiosta tämä prosessi voidaan kuitenkin nyt tehdä tietokoneella.
Jotkut ovat kyseenalaistaneet sellaisten projektien tarkkuuden, joissa yritetään luoda kadonneita taideteoksia teknologian avulla. Esimerkiksi Google Arts & Culturen yritystä värittää uudelleen tulipalossa tuhoutuneita Klimtin tiedekunnan maalauksia, jotka tunnetaan vain mustavalkoisista valokuvista, on arvosteltu liiallisesta taiteellisen lisenssin käytöstä ja maalausten pelkistämisestä "sarjakuviksi". Sitä vastoin Erdmann on yrittänyt rajoittaa ihmisen esteettistä panosta omissa rekonstruktioissaan, ja lopullisen kuvan valitsee algoritmi eikä asiantuntijoiden käsin poimima. Tämäntyyppiset projektit tarjoavat mahdollisuuden tutkia, miltä kadonnut mestariteos on saattanut näyttää, ja ne ovat osa pitkää historiallisten jälleenrakennusten perinnettä. Ne on kuitenkin hiljattain luotu ja koettu digitaalisesti, joten alkuperäinen teos pysyy ennallaan. Parhaat näistä yrityksistä ovat avoimesti epäselviä ja toimivat lähtökohtana omalle mielikuvituksellemme.
